Juoksujen vietävissä

Lauantaina olimme siellä hehkuttamassani Skogsterin Mian pitämässä seuraamisklinikassa. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä koko touhu enkä heti viitsinyt siitä kirjoittaa kun oli niin p....fiilis suorituksestamme. Piti vähän rauhoittaa mieltä ensin. Luennot olivat toki antoisia ja sain paljon uusia ideoita viedä/motivoida koiraa ja ennen kaikkea kun joskus uusi pentu tulee, miten aloittaa sen kanssa oikein. Mutta se meidän esiintyminen siellä, huoh. Tokihan meidät oli valittu sinne ongelmien vuoksi, joista oli valittu se väljyys seuraamisessa. Mutta kun oman tyhmyyteni ja ehkä vähän Thean juoksujenkin takia meidän vuoro meni aivan poskelleen. Olin itsekkäästi ajatellut, että kun Thean seuraaminen on melko hyvää labukaksi, olisimme voineet näyttää siellä malien ja sakemannien joukossa, että myös labbiksesta on harrastuskoiraksi. Olihan siellä n.50 ihmistä kuuntelemassa ja katsomassakin. Mutta, mitä vielä, Theahan ei käytännössä seurannut mua laisinkaan. Ei ottanut edes kontaktia ja lähinnä kuljeskeli mun vasemmalla puolella. En tiedä miksi otin alkuherätykseen makupalaa enkä palloa, jolla Thea yleensä toimii hyvin ja on aktiivinen. Kaiken lisäksi Mia sanoi, että Thea on lihava ja kannattaisi laihduttaa sitä pari kiloa jotta se olisi virkeämpi. Sissos sentään! Ajattelin silloin, että se olisi halunnut sanoa sen myös mulle muttei kehdannut. :D Joo, oikeassahan Mia oli. Thealla on juuri se vajaa 2 kg liikaa vielä. En vain ole viitsinyt kovin tiiviisti sitä laihduttaa kun on ollut näin kovat pakkasetkin. Jotenkin mulle aina tulee tunne, että kun on ruskea labukka, niin ihmiset automaattisesti pitää sitä näyttelykoirana. Miakin kysyi kun oli ensin lihavaksi haukkunut, että käydäänkö me näyttelyissä. Olisipa kiva tietää muiden ruskeiden omistajilta pidetäänkö niidenkin koiria suoraan näyttelykoirina.

Sunnuntaina meillä oli sitä agilitya, jossa nimen omaan Thean seuraaminen oli taasen hyvää kun seurautin sitä aina seuraaville esteille harjoittelemaan. Tällä kerralla harjoittelimme hyppysarjaa sekä keppejä. Kouluttaja opasti kuinka voimme opettaa koiraa keppejä pujoittelemaan vaikkei siinä ole ohjuriaitaa. Sillä aikaa kun kouluttaja opasti jotakin saimme muut harjoitella itsenäisesti rengasta, kontaktiesteitä, putkea ja aitaesteitä. Thea oli taas ihan innoissaan kaikesta. Yllätyin kuinka se meni putkeakin helposti vaikka ei nähnyt siitä läpi koska putki oli asetettu 90 asteen kulmaan. Kepit näyttäisi nyt aluksi olevan se hankalin jos siinä ei ole ohjureita.

Juoksut menossa hyvää vauhtia eteenpäin sillä tänään likka jopa vinkui kun näki kauempana uroksia. Muutenkin tuntui olevan virtaa ja vastaantulevat koirat kiinnostavat yht'äkkiä todella paljon. Onneksi tämä taas alkaa helpottaa viikonlopusta alkaen ja jo muutaman viikon kuluttua palataan normaaliin. Nyt ei kyllä mitenkään uskalla pitää pimua vapaana sillä niin lähtis varmaan hormoonien vietävänä huitelemaan.

Seuraamisklinikkaa tiedossa

Jippii, olemme menossa Mia Skogsterin seuraamisklinikalle lauantaina! Ja mikä yllätys oli kun meidät oli valittu yhdeksi esimerkkikoirakoksi. Olin ilmoittanut erilaisia puutteita mitä meillä seuraamisessa mielestäni on, mutta Mia oli valinnut meiltä ns."korjattavaksi" väljyyden. Vähän pelkäsin voidanko osallistua kun nuo juoksut on päällä, mutta sovimme Mian kanssa, että meidät otetaan viimeiseksi ja että Thea tulee halliinkin sisälle vasta juuri ennen suoritustamme. Kiitos miehelleni joka lupasi tuoda koiruuden iltapäivällä hallille ettei sen tarvitse autossa koko päivää odotella kun on näin kylmääkin.

Thean juoksut ovat edenneet tosi hitaasti ja luulinkin jo, että se lopettaa juoksut kesken. Oikeastaan vasta tänään se on alkanut tiputtelemaan. Ulkoillessa hajut tuntuvat kiinnostavan ja selvästi se on ärtyneemmän oloinen vastaantuleville. Tämä ilmenee niskakarvojen nostolla. Saas nähdä miten likka on seuraamisklinikalla kuulolla. Ainakin saadaan laatuoppia virheisiimme.

Agilityn alkeiskurssilla

Aamulla huomasin, että Thealta jäi, ulkona lumessa istumisen jälkeen, pieni veritippa lumeen. Ääh, tätä mä en ois just nyt odottanut, juoksut siis alkaneet. Vielä se ei tiputtele enempi mutta joka tapauksessa jouduin perumaan viikon päästä olevan toko-kisan sekä ilmoittamaan myös toko-kouluttajalle ettemme tulekaan tammikuun ryhmään. Olin niin odottanut juoksuja alkavaksi vasta kuukauden päästä. No tällaistahan se narttujen kanssa aina on. Onneksi agility-kurssille saa viedä juoksuisenkin nartun, mutta sillä täytyy olla housut jalassa. Ilmoitin kuitenkin varmuudeksi etukäteen aksa-kouluttajalle juoksuista ja sovimme, että jätän Thean aluksi autoon kun kertaamme sääntöjä.

En tunne lajia mitenkään ja olikin hieman jännittyneet fiilikset mennä sinne. Aluksi esittelimme koiramme ja mitä yleensä olemme tehneet. Tämän jälkeen sovittiin, että ne kaksi urosta jotka kurssillamme ovat menevät hallin toiseen päähän ja me Thean kanssa jäädään toiseen päähän. Ensimmäinen harjoiteltava este oli aitaeste jossa jätin Thean esteen toiselle puolelle ja avustaja laittoi esteen toiselle puolelle pakasterasian kannen päälle muutamia herkkuja. Tarkoituksena on, että koira hyppää esteen yli reippaasti ja makupalat ovat houkuttimena ja motivaattorina. Thealle tällainen hyppy oli helppo, sillä osaahan se jo tokossakin käskystä hypätä. Sitten harjoittelimme pituusestettä, joka tosin ei ollut pitkä vaan tarkoitus oli yleensä perusteet opetella tällä esteellä. Koska se ei ollut pitkä, se oli Theallekin helppo. Vaikeuksia oli enemmänkin itselläni kun välillä piti ohjata koiraa vasemmalta ja välillä oikealta puolelta. 

Kolmas este oli meillä kontaktieste, jossa aloitettiin liikkeen lopusta. Pyysin Theaa hyppäämään A-esteelle aika lopusta ja pysäytin sen makupaloilla esteen juureen niin, että takajalat ovat vielä esteellä. Käytin aluksi pysy sanaa, mutta ehkäpä olisikin parempi käyttää odota-käskyä jonka Thea jo osaa. Täytyykin seuraavalla kerralla kysyä tästä lisää. Neljäs este oli putki eli sellainen umpinainen putkilo jonka läpi koiran tulee juosta. Ekalla kerralla Thea yritti kiertää putken ulkopuolelta makupala-alustalle, mutta seuraavalla lähetyksellä olin tarkempi ja sen jälkeen sekin meni hyvin. Viimeinen harjoittelemamme este oli pujoittelueste. Tässä oli laitettu opettelua varten puutarha-aitaa ohjaamaan koiraa kiertämään pujotellen pystyssä olevat kepit. Ensin yritin tätä makupalan avulla, mutta jotenkin se ei vaan meillä toiminut. Sitten aloin ohjaamaan vain äänellä sekä käden avulla ja lopuksi palkkasin pallolla. Tämä toimikin paremmin Thealla ja melko hyvin se alkoi jo pujoittelemaan keppejä. 

Tämä eka kerta oli kyllä tosi kivaa ja oikein yllätyin kuinka hauskaa agilityn opettelu onkaan. Saimme kehuja siitä kuinka hyvin Thea oli hallinnassa, malttoi aina istua kunnes sai luvan tehdä jotakin. Ei välittänyt muista koirista, muutaman kerran pari koiraa  karkasi meidän luokse, mutta Thea ei lähtenyt niiden kanssa mihinkään riekkumaan. Kaiken kaikkiaan likka oli tosi elementissään ja mielettömässä kontaktissa minuun. Sitä en tiedä onko se agility-koiralle hyvä vai huono asia, mutta näin alussa ainakin se helpottaa esteiden opettelua. Olin toivonut, että joku olisi ehtinyt tulla videoimaan meidän ekan kerran ja sitten taas vikan kerran jotta näkisi miten me kehitytään kuudessa kerrassa, mutta se ei nyt onnistunut. Täytyypi taas yrittää jos joku jaksaisi ensi kerralla tulla mukaan. Mutta kivaa oli aksailu ja odotan malttamattomana jo seuraavaa kertaa!