Tänä aamuna se sitten tapahtui, nimittäin Thea lähti jäniksen perään. Olimmehan toki nähneet jäniksiä aiemminkin, mutta vain kaupungissa ollessa ja silloin likka on ollut remmissä eikä se ole ollut niistä kiinnostunut. Tänään siis aamulenkin aikaan lähdimme kävelemään onneksi rauhallista metsätietä ja pidin Theaa irti. Yhtäkkiä se oli tosi levoton ja nuuskutteli ilmaa, jonka tyhmänä luulin johtuvan siitä, että olimme eilen treenanneet juuri niillä kohdilla. Ajattelin sen muistavan innokkaana paikan ja odottavan vain koska lähetän sen noutamaan. Ja pah, minä ja koiranlukutaitoni sai kovan kolauksen kun Thea sitten lähtikin sopivasti jäniksen perään jota en itse ollut huomannutkaan. Aikansa kynnetyllä pellolla otuksen perässä juostuaan se sitten kääntyi takaisin, kun huomasi ettei sitä tavoita. Onneksi oli pelto, mitä pitkin se juoksi, sillä itselle tuli kivempi olo kun näki missä koira on eikä niin että olisi mennyt metsän pimentoon. Hallittavuutta on siis treenattava vielä paljon ettei kaikkien juoksevien ja lentävien perässä juoksentelisi oma-alotteisesti.
Jatkoimme sitten lenkkiä ja olimme melkein takaisin majapaikassa kun huomasin, että remmi oli kadonnut kaulaltani. Eikun takaisin etsimään sitä mistä olimme kulkeneet ja löytyihän se sieltä missä jänikseen olimme törmänneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti